Sergei Dovlatov: Haarakonttori (Idiootti 2014)

VÄSYNYT EMIGRANTTI
Sergei Dovlatov: Haarakonttori. Alkup. Filial, 1990.
Suom. Pauli Tapio. Idiootti 2014. 184 s.

Venäläisen kirjallisuuden moderniksi klassikoksi nousseen Sergei Dovlatovin (1943–1990) kolmas suomennos Haarakonttori (Idiootti 2014) jatkaa tasokasta Dovlatov-kirjallisuuden suomennossarjaa. Teoksessa on dokumentinomaisuutta painottava alaotsikko ”radiojuontajan muistiinpanoja”.

Radiojuontaja Dalmatov lähtee vastahakoisesti Yhdysvaltojen itärannikolta Kaliforniaan osallistuakseen neuvostoemigranttien järjestämään symposiumiin. Seminaariohjelman mielekkyyttä hän ei edes pohdi, sillä alusta lähtien on selvää, että konferenssi on Dalmatoville yhtä tyhjän kanssa. Puheenvuorot toistavat ”sitä, mitä vastaavissa tilaisuuksissa on puhuttu jo vuosikymmenien ajan. Amerikan sulatusuunista. Emigranttiesi-isistä. Siitä, millaisella itsepäisyydellä he olivat onnistuneet saavuttamaan hyvinvoinnin.”

Symposiumissa alkoholinhuuruiset emigrantit kiistelevät käsirysyyn saakka Neuvostoliiton tulevaisuudesta. Dalmatov seuraa yhä absurdimmaksi käyvää konferenssia, ja aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, hotellihuoneen oven taakse ilmestyy hänen ensirakkautensa. Tasja on epätoivottu vieras menneisyydestä: nainen, joka on kerran tuhonnut hänen elämänsä.

Dovlatovin kerronta on tuttua anekdoottimaista virtaa, mutta tyylillisesti edellisiä teoksia hillitympää. Huumori on muuttunut kyynisemmäksi, mutta oivaltavien huomioiden näppärä ja onnistunut sanallistaminen on yhä kohdillaan: ”Olen jo kauan sitten pannut merkille, että kun ihmiseltä vaaditaan idioottimaisuutta, häntä kutsutaan ammattilaiseksi.”

Teoksen piikki ei kohdistu enää pelkästään Neuvostoliittoon, vaan kyseenalaistaa ennen kaikkea emigrantit ja koko ”ulkovenäläisyyden” käsitteen. Farssiksi muodostuneen seminaarin humoristisena huippuna on vaalit, joissa valitaan ”uuden Venäjän” presidentti, pääministeri sekä kollegion puheenjohtaja. Dalmatov seuraa tätä karnevalistista alkoholisirkusta hämmentyneenä ja uupuneena, kunnes lähtee kotiin.

Omaleimaisella tavallaan Dovlatov yhdistää haarakonttori-käsitteen alle sekä omat seikkailunsa naisten parissa että venäläisemigranttien lännessä: ”Lopulta kaikki totesivat veljellisesti, että emigraatio on sen arvokas haarakonttori…….” Kaikesta tarkkailemisesta ja seikkaperäisestä tutkimisesta huolimatta haarakonttori niin feminiinisessä kuin emigraation muodossa jää Dalmatoville absurdiksi ja käsittämättömäksi sekasorroksi.

Haarakonttorin voi nähdä Dovlatovin tuotannon perusteemojen ja -aiheiden eräänlaisena yhteenvetona. Rakkaus naisiin, mielekkään emigraation mahdottomuus sekä taiteilijaidentiteetin häilyvyys ja epävarmuus ovat vahvasti esillä. Vain teoksen sävy poikkeaa selkeästi edeltäjistään.

Dalmatov seuraa sivusta kansanmiestensä kohelluksia, muttei jaksa enää ottaa osaa, eikä oikein kommentoidakaan touhuja. Mitä nyt välillä hieman ihmettelee hurjaksi äityvää menoa. Hän näkee elämänsä yhtenä epäonnistumisien sarjana, ja vaikka paljon on kääritty huumorin huntuun, paistaa sen läpi paljon syvempi, koko elämän lävistävä väsymys. Kirja ilmestyi vain muutama vuosi ennen kirjailijan kuolemaa.

Kriitikko ja kääntäjä Pauli Tapio on suomentanut kaikki Idiootti-kustannuksen julkaisemat Dovlatov-teokset. Vuonna 2013 Tapio sai suomennoksistaan ansaitusti Raija Rymin -kääntäjäpalkinnon. Kirjan loppuun Tapio on kerännyt pitkän selvennysluettelon henkilöistä ja nimistä, joihin teoksessa on viitattu joko oikeilla nimillään tai peiteltynä. Neuvostoliiton historian hyvin tuntevalle Haarakonttori onkin nautittava intertekstuaalinen viidakko.

Arvio on julkaistu Ajan kohinan numerossa #3-2015.

Vastaa