Neljä tietokirjaa Venäjästä

Luin viime vuoden puolella paketillisen Venäjää ja venäläisiä koskevaa tietokirjallisuutta. Yksittäisten laajojen arvioiden sijaan (osin koska olen laiska ja toiseksi, lukemisesta on jo hetki), päätin tehdä niistä pienoisen koosteen.


Markku Kivinen, Liisa Vähäkylä (toim.)
Venäjän palatseissa ja kaduilla
Gaudeamus 2015

Tuoretta tutkimustietoa Venäjästä tarjoaa Markku Kivisen ja Liisa Vähäkylän toimittama artikkelikokoelma, joka esittelee yksissä kansissa Venäjää monipuolisesti. Teemojen ja aiheiden kirjo on ilahduttavan laaja: tarkastelun kohteena on muun muassa kotiväkivalta, energiapolitiikka sekä avantgarderunous.

Juuri tämä aiheiden monimuotoisuus ja jokaisessa artikkelissa kuulunut tutkijan oma ääni tekevät teoksesta viehättävän. Myös kokoelman tuoreus on harvinaista herkkua (HUOM. Luin tämän kesällä 2015, kirja ilmestyi toukokuussa): Venäjällä kaikki on koko ajan liikkeessä ja muutamassa päivässä tilanne saattaa olla jo täysin toinen (esimerkkinä Ukrainan ja Krimin tilanne). Kokonaiskuvaa on usein vaikea saada, etenkin kun kyseessä on valtio, jolla on tapana salata ja kieltää tosiasioita. Näin ollen vastajulkaistukin teos saattaa sisältää paljon ”keskeneräistä” tai jopa vanhentunutta tietoa.

Venäjäntutkimusta vaivaa usein vahva omien mielipiteiden ja mieltymysten esilletuominen, mikä saa minut lukijana herkästi kavahtamaan. Tämä näkyy myös muutamassa – etenkin ulkopolitiikkaa – käsittelevässä artikkelissa.

Näistä neljästä lukemastani teoksesta nautin eniten tästä artikkelikokoelmasta sekä sisällöllisesti että lukukokemuksena. Rakastan hyvin kirjoitettua akateemista tekstiä – ja Venäjän palatseissa ja kaduilla tarjoaa sitä.


Kalle Kniivilä
Krim on meidän. Imperiumin paluu
Into 2014

Suomalaisen toimittajan Kalle Kniivilän tuore teos Krim on meidän ei mielestäni yllä aivan aiemman – Putinin väkeä. Venäjän hiljainen enemmistö (2014) – tasolle. Kuten edellinenkin, tämä reportaasimaisella otteella kirjoitettu teos avaa useita tuoreita näkökulmia ja mielipiteitä. Tällä kertaa siihen, mitä Kririmillä oikein tapahtui ja ennen kaikkea: mitä ihmiset ovat näistä tapahtumista mieltä.

Kniivilä antaa äänen sekä Krimin tataareille että venäläismielisille. Ja mikä kaikkein tärkeintä: hän ei tuomitse. Hänen tyylinsä on niukan journalistinen, helposti luettava ja miellyttävä. En malta odottaa, että Kniivilältä ilmestyy huhtikuussa kolmas reportaasiteos, tällä kertaa Baltian maiden venäläisistä (Neuvostomaan lapset. Baltian venäläiset, Into 2016).

Kniivilän kirja oli näistä neljästä lukijaystävällisin siinä mielessä, ettei aiempaa Venäjän-tuntemusta juurikaan tarvita. Jos Ukrainan kriisi ja Krimin tilanteen viestintä on mennyt ohi tai tuntunut sekavalta, tämä teos valottaa tapahtumien kulkua todella yksityiskohtaisesti.

Kirjoitukseni teoksesta Putinin väkeä. Venäjän hiljainen enemmistö.


Masha Gessen
Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi
Suom. Matti Kinnunen
Seven 2013

Venäläissyntyisen toimittajan ja tietokirjailijan Masha Gessenin teos Kasvoton mies tarjoaa mielenkiintoisia yksityiskohtia venäläisestä johdosta ja Putinin matkasta vallan kahvaan. Gessen onnistuu valaisemaan sitä mekanismia, jonka avulla Putin pääsi asemaansa. Mielenkiintoiseksi teoksen tekee myös hallinnon toiminnan kuvaaminen (kuulostaa tylsältä, mutta Gessen osaa kirjoittaa siitä vetävästi ja ymmärrettävästi).

Kokonaisuudessaan Gessenin teos muistutti populaaria jännityskirjallisuutta: Teos kulkee jouhevasti eteenpäin, ja yllättävän useassa kohdassa tunteet ovat vahvasti edustettuina. Ei ihme, että teos on kiivennyt kansainväliseksi myyntimenestykseksi, siinä kun on kaikki hyvin myyvän tietokirjan ainekset.

Välillä tunteille annetaan jopa hieman kyseenalaista todistus- ja painoarvoa, kuten esimerkiksi kohdassa, jossa kerrottiin Putinin kylmyydestä, joka sai toimittajat ”kauhistumaan”. Tällaisiä ”minulle tuli tunne”-tyyppisiä todisteluja käytetään liian usein ohjaamaan lukijoiden ajatuksia ja tunteita kohti omaa päämärää. Tässä se on yksiselitteisen selkeä: ”Putin on paha”.


Timo Vihavainen
Vanhan Venäjän paluu
Otava 2014

Viimeisenä luin Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorin Timo Vihavaisen teoksen Vanhan Venäjän paluu. Kirja on tyyliltään suhteellisen vapaamuotoinen tekstikokoelma nyky-Venäjää käsittelevistä artikkeleista, joista osa on julkaistu tutkijan blogissa tai printtimediassa.

Tässä teoksessa Vihavainen tarjoaa mielipiteillä säestetyn katsauksen viimeaikojen tapahtumiin, Putinin hallintoon sekä Venäjän suurvalta-ajan kaipuuseen ja aseman takaisin havittelemiseen. Kiitosta teos saa siitä, että osaa selittää usein melko ymmärrettävällä tavalla monimutkaisia poliittisia kiemuroita.

Vihavainen antaa mielipiteittensä kuulua selkeästi, ja ainakin jotkin kohdat saivat kulmakarvani hienoisesti nousemaan. Teos sopii mielestäni lukijoille, jotka tietävät jo jonkin verran Venäjän asioista tai ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita maan ulko-, sisä- sekä historiapolitiikasta.

Kirjoittajalta ilmestyi viime syksynä Vladimir Suuresta Putiniin. Venäjän sankarit ja epäjumalat (Otava) sekä yhteistyössä Kari Ketolan kanssa Suuri ja mahtava. Venäjän historiaa suomalaisille (Minerva). Näistä kahdesta on tulossa kritiikkiä myöhemmin.


Kaikissa neljässä suhteellisen tuoreessa Venäjää käsittelevässä teoksessa nousi esille maan hallinnon suurvalta-aseman kaipuu ja pyrkimykset saavuttaa se jälleen. Katse historiaan on vahva, ja se jopa jossakin määrin asetetaan haaveelliseksi tulevaisuudenkuvaksi.

Tämä näkökulma avaa mielestäni oivalla tavalla Venäjän ulko- ja sisäpolitiikan viimeaikaisia suuntauksia ja meille länsimaille ”järjettöminä” näyttäytyvien ratkaisujen taustalla olevia motiiveja. Sen myötä päädytään myös (jälleen kerran!) klassiseen kysymykseen siitä, voiko Venäjää ymmärtää. Mielestäni voi, mutta vain sen omilla ehdoilla, mikä vaatii ennakkoluulottomuutta, avoimuutta ja historiatietoisuutta.

Vastaa