Pyrhönen, Nyqvist & Koivisto (toim.): Keltaiset esseet (Tammi 2016)

Tammen legendaarinen Keltainen kirjasto täytti viime vuonna kuusikymmentä vuotta. Heta Pyrhösen, Sanna Nyqvistin ja Päivi Koiviston toimittaman teoksen Keltaiset esseet. Keltainen kirjasto tutkijan silmin tekstit perustuvat lähes kaikki luentosarjaan, jonka Helsingin yliopiston tohtoriopiskelijat pitivät keväällä 2015.

Kokoelmassa kaksitoista tutkijaa käsittelee omavalintaisesta lähtökohdasta käsin yhtä Keltaisessa kirjastossa julkaistua kirjailijaa tai teosta. Useimmat valinnat liittyvät tukijoiden omaan tutkimustyöhön, minkä vuoksi esseissä on vahva kirjallisuustieteellinen ote. Kirjan aloittaa Heta Pyrhösen johdantoessee, jossa hän käsittelee maailmankirjallisuuden ja käännöskirjallisuuden historiaa, luonnetta ja mahdollisuuksia.

Vaikkei Goethe määritellyt maailmankirjallisuutta käsitteenä, se näyttäytyi hänelle areenana, jossa eri maiden kirjailijat, kriitikot ja tutkijat oppivat toisiltaan toistensa kirjallisuutta lukemalla. (s. 9)

Suurin osa esseistä on kirjallisuustieteellisiä, ja välillä tieteellinen dirkurssi huitelee aika pilvissä. Toisaalta tuli mukavan nostalginen olo, en ole aikoihin lukenut kirjallisuustieteellistä esseistiikkaa suomeksi, mutta samalla kimurantimpien kappaleiden kohdalla muistin, miksi turhauduin niin usein yliopistolla. Vaikka teos on suurelta osin onnistuttu muokkaamaan lukijaystävälliseksi, niin ihan ummikoille en uskalla kirjaa kuitenkaan suositella.

Nautin muutamien mielenkiintoisten esseiden (mm. Pii Telakiven essee Italo Calvinon teoksesta Koko kosmokomiikka) lisäksi eritoten pienistä kulttuurihistoriallisista tiedonjyväsistä, joita teos tarjosi. En esimerkiksi ollut tiennyt, että Toni Morrisonin esikoisromaani Sinisimmät silmät on sijoittunut amerikkalaisella kiellettyjen kirjojen listalla ”1990-luvulla 34. sijalle, ja 2000-luvulla 15. sijalle – ja vuonna 2014 jo neljänneksi.” (s. 80) Esseiden kautta välittyy selkeänä kuva siitä, kuinka kirjallisuus vaikuttaa tunteisiin ja arkeen myös taide- ja kulttuuripiirien ulkopuolella.

Kirjan päättää Lauri Niskasen tekemä suomentaja Helene Bützovin haastattelu. Mielestäni useamman kääntäjän haastattelu olisi toiminut paremmin kuin yhden. Ideana kääntäjän haastattelu vahvasti tieteellisten esseiden jälkeen toi kuitenkin keveän tuulahduksen kokonaisuuteen.

Vastaa