Péter Esterházy: Pitkin Tonavaa (WSOY 1996/2012)

Olen lähdössä toukokuussa taas Budapestiin. Teoksessaan Pitkin Tonavaa eli kreivitär Hahn-Hahnin katse Unkarin oma vilkkusilmä villimieli Péter Esterházy (s. 1950) kuvaa kotikaupunkiaan Italo Calvinon Näkymättömät kaupungit -romaanista ”lainaamillaan” lauseilla. Lisäksi hänellä on aimo tukullinen mielipiteitä matkakirjallisuudesta, matkustamisesta, turisteista, historiasta sekä ennen kaikkea Tonavasta.

Teos kulkee monessa aikatasossa: yhdessä eletään vuotta 1965. Hullunkurisen hauska, mutta jostakin syystä kaikkien miesten vihaama Roberto-setä kaappaa 12-vuotiaan sukulaispoikansa ja lähtee valloittamaan Tonavaa. Toisessa tasossa tämä samainen poika matkustaa pitkin Tonavaa Roberton jalanjäljissä 17 vuotta myöhemmin. Samalla hän on Matkailija, jonka Toimeksiantaja on vuokrannut matkustamaan puolestaan. Sähkeillä Matkailija raportoi Vuokraajalleen kulkemistaan poluista ja kujista.

Mikä on Tonava? Ei ainakaan vettä, mikäli on romaania uskominen. Kirjailija on kuitenkin pohtinut, kääntänyt ja vääntänyt asiasta lähes kolmensadan sivun ajan, joten jonkinlainen koira tähän on pakko olla haudattuna. Omien matkojensa ja sattumustensa lisäksi tekstiin on upotettu mm. filosofiaa, historiaa, kommunismia, klassista musiikkia, kipeitä traumoja, kirjoittamisen ja sanan syntymisen prosessin pohtimista sekä kapitalismin hurmaa. Oikeastaan lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Siinä se oli, siitä se pulppusi, ja se oli Tonava! Hetkien hetki, kaiken alku, origo! Olisiko alku aina puhdas? Vai… En rohkene sanoa sitä ääneen. Mitäpä siitä, että lähde oli kuin mikäkin ummehtunut palju, Fontana di Trevin maatiaismuunnos, ja se, joka viskaa siihen kolikon, ei toivo mitään, ei ajattele Maata ei Taivasta, ainoastaan dollarin ja Saksan markan suhdetta…

Hannu Launonen on ehdottomasti huippusuomentaja. Esterházya ei nimittäin lue alkukielellä hullukaan – ja jokaiseen kappaleeseen upotetut monet (monet!) kielileikit ja -pelit vaativat aivan omanlaista luovuutta. Launoselle myönnettiin Janus Pannonius -palkinto vuonna 2014 Unkarin kirjallisuuden tutkimisesta ja kääntämisestä, mutta hän kieltäytyi kunnianosoituksesta eettisistä syistä. Launonen ei saanut selvyyttä palkinnon myöntävän säätiön kytköksistä Unkarin hallintoon kyselyistä huolimatta.

Esterházylta on suomennettu vain kolme kokonaista teosta: mainitun lisäksi on saatavilla Sydämen apuverbit (1991) sekä Nainen (1998). Kaikki on Hannu Launosen osaavaa käsialaa. Sen lisäksi kirjailijalta on käännetty novelleja lehtiin ja ainakin yhteen unkarilaisen proosan kokoelmaan (Miljoona kilometriä Budapestiin, WSOY 1987). Tietääkseni viimeisin käännös on Parnasson Unkari-numerossa 5/2012 julkaistu teksti ”Mikä kunnia kuolla isänmaan puolesta”.

Pitkin Tonavaa -teosta uskallan suositella vain harvoille: niille jotka eivät säikähdä helposti. Teos on nimittäin aikamoista postmodernia sekamelskaa. Jopa minun kärsivällisyyteni oli koetuksella ensimmäisellä lukukerralla. Toisaalta – ehkä juuri siksi – tämä teos on ehtymätön lähde. Jokaisella lukukerralla pääsee entistä syvemmälle, ja kurkottaa voi jokaiseen suntaan, kirjailija sallii sen mielellään.

Lisää:
Mies nimeltä Péter Esterházy -raportti Helsingin kirjamessuilta cafepourlesidiots.org-sivustolla.
Sydämen apuverbit (WSOY 1991) -arvostelu cafepourlesidiots.org-sivustolla.
Pitkin Tonavaa Maailmankirjat-sivustolla.