Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (Atena 2017)

Pasi Ilmari Jääskeläisen neljäs teos on hulvattoman hullu ja viihdyttävä yhdenpäivänromaani miehestä, joka joutuu kohtaamaan oman sekä äitinsä menneisyyden yllättävällä – ja osin tragikoomisella – tavalla.

Marrasveden keski-ikäinen kaupunkisuunnittelun pääinnovaattori Kaarna saa kuulla äitinsä kuolleen kesken vuotuisen karnevaalipäivän. Kun kansainvälisesti tunnettu psykologi Alice Kaarna sitten pomppaakin kuolinvuoteeltaan ja karkaa karnevaalihumun sykkeeseen, alkaa absurdeihin mittasuhteisiin paisuva ajojahti. Samaan aikaan Kaarnan tutkijavaimo Minerva aikoo julkistaa yhteiskunnallisesti arkaa materiaalia lehdistölle. Katastrofin ainekset ovat kasassa ja kello tikittää.

Päähenkilö jahtaa läpi dementoitunutta äitiään läpi lapsuudenmaisemien antikvariaatista ja puistosta aina lastenkirjoihin erikoistuneeseen kirjastoon. Teoksesta voikin lukea pieniä kulttuuripoliittisia kannanottoja kuten sen, että kaupunkia pitää rakentaa ja uudistaa kunnioittaen luontoa sekä vanhoja kulttuurisesti arvokkaita rakennuksia. Vielä vahvemmin rivien välistä paistoi kirjallisuuden ja etenkin lastenkirjallisuuden asema; Marrasveden lastenkirjojen kirjasto on kansainvälisesti tunnettu pyhättö.

Juonenkuljetus on hyppelehtivää ja episodimaista; teos muistuttaa muodoltaan lasten seikkailutarinaa, jossa kehyskertomus yhdistää irrallisia kohtauksia hahmoineen, jotka tulevat ja menevät. Kaarna seikkailee ympäri kaupunkia kuin Liisa (alkukieliseltä nimeltään Alice!) Ihmemaassaan ja tumpsahtaa yllättävästä tilanteesta toiseen. Rakenne sopi teokseen mainiosti, sillä romaanissa Kaarna sukeltaa äitinsä jahtaamisen lomassa oman lapsuutensa kipupisteisiin ja pimeisiin kohtiin. Kyseessä voi sanoa olevan tietynlainen lastenkirja aikuisille, mikäli sellainen on mahdollinen.

Teos on pullollaan symboleja. Jo kaupungin nimi (Marrasvesi) kertoo paljon. Paikkojen nimet, hahmot ja pienet yksityiskohdat on ladattu täyteen tietoa, jonka merkitystä lukija voi mielensä ja jaksamisensa mukaan pohdiskella. Ja mitä enemmän pohdiskelee, sitä enemmän kytköksiä asioiden väliltä löytää. Tämä on ilahduttavaa, sillä usein yhtä intensiivistä symbolirikkautta löytyy lähinnä proosaa kirjoittaneiden runoilijoiden romaaneista (eli siis aika vähän).

Väärän kissan päivä muistuttaa hieman hulvattomuudessaan ja tiedeuskossaan vastalukemaani Sissi Katzin esikoisromaania Coco Kafkan ihmeellinen elämä (Tammi 2017). Myös Jääskeläisen romaanissa kuljetaan köysiratalinjaston avulla paikasta toiseen, puhumattakaan erikoisista tapahtumista, yhteensattumista, kummallisista hahmoista sekä lääketieteellisistä mullistuksista. Jääskeläisen romaania voisi kutsua surrealistispsykologiseksi tiedetrilleriksi.

Kirjan parasta antia olivat juuri psykologiset kiemurat sekä kaiken hulluuden loogisuus, joka paljastuu vasta kun uskaltaa laittaa itsensä likoon. Väärän kissan päivää voikin kuvata sanomalla, että tässä romaanissa mennään psykologian ehdoilla.

PS. Erityisesti arvostan sitä, että kirjailija on nimennyt päähenkilön lapsen oman kissansa mukaan. Suloista!