Petina Gappah: Muistojen kirja (Tammi 2017)

Vastikään Suomessa Helsinki Lit -tapahtumassa toukokuussa vieraillut Petina Gappah ihastutti jo esikoisteoksellaan, Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta -nimisellä novellikokoelmalla (suom. Seppo Loponen, 2009). Sambiassa syntyneen kirjailijan ensimmäinen romaani Muistojen kirja (suom. Tero Valkonen) ilmestyi suomeksi vuoden alussa.

Muistojen kirja on yksi niistä kevään romaaneista, jotka ovat jääneet mieleeni kummittelemaan pitkäksi aikaa. Kirja kertoo Memorysta, (alkukielinen teoksen nimi on The Book of Memory) joka istuu kuolemaantuomittuna huoltajansa murhasta. ”Muistikirjassaan” hän alkaa keriä auki elämäänsä ja tapahtumia, jotka johtivat hetkeen, josta käsin kaikkea muistellaan ja kirjoitetaan: kuolemanselliin.

Memory on myyty pienenä tyttönä valkoihoiselle Lloydille, joka ottaa hänet suojiinsa ja kouluttaa Euroopassa huippuyliopistossa. Kun Memory palaa epävakaisen politiikan runtelemaan kotimaahansa, hänet asetetaan vastuuseen kasvatti-isänsä kuolemasta. Kuolemansellissä ei juuri ole virikkeitä, joten Memory alkaa lopulta kirjoittaa tapahtumia amerikkalaiselle toimittajalle, Melindalle. Toiveena on, että Melindan avulla epäoikeudenmukainen tuomio voitaisiin kumota.

Memoryn tarinan ja tapahtumien taustalla kuohuu epävakaa Zimbabwe. Memory on ensin täysin eristyksissä, sillä hänet lasketaan vaarallisiin vankeihin kuolemantuomionsa takia, mutta ajan mittaan ote heltuu. Vankilan asukkaat sekä vartijat tulevat tutuiksi ja arki muotoutuu omiin kummallisiin uriinsa. Selleihin ei juuri saa tietoa ulkomaailmasta, etenkin kun vartijat sensuroivat lehdistä kaikenlaisen yhteiskunnallisen ja poliittisen. Mutta kuten Memory mainitsee, jo pienet yksityiskohdat, kuten leikeltyihin lehtiin jätetyt mainokset, antavat paljon viitteitä Zimbabwen tapahtumista:

Kun näin, että keitettyjen papujen hinta oli laskenut kolmesta miljoonasta dollarista puoleentoista dollariin, vaihtoehtoja oli kaksi: se epätodennäköisempi, että ilmeisen loputtomasti romahtava dollarimme olisi jollain ihmeen keinolla kyennyt nostamaan arvoaan, ja se todennäköisempi – ja oikea – että rahayksikköämme oli muutettu. (s. 82)

Memory on tottunut koko elämänsä saamaan ylenkatsetta ja syrjintää osakseen: hän on albiino, ja lisäksi valkoisen hyväosaisen miehen suojeluksessa kasvanut ja Euroopassa kouluttautunut afrikkalainen. Häneen suhtaudutaan sekä kateudella että pelolla.

Mielenkiintoista kirjaa luettaessa oli havaita, kuinka paljon yhtymäkohtia Muistojen kirjalla on tammikuussa lukemaani Jessie Burtonin Nukkekaappiin. Vaikka Nukkekaappi sijoittuu 1600-luvun Amsterdamiin, on teemojen ja juonen yksityiskohtien tasolla romaaneilla paljonkin yhteistä: kummassakin on päähenkilö, joka ”ostetaan” uuteen taloon ja yhteiskuntaluokkaan; kummassakin käsitellään ihmisten ennakkoluuloja ja suvaitsevaisuutta; kummassakin tapauksessa päähenkilön ostajalla on arvostettu yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema yhteisössään, mutta myös häpeällinen salaisuus, joka lopulta johtaa hänet tuhoon; kummassakin teoksessa miehen suhde naiseen on samanlainen.

Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta kuvaa monesta eri näkökulmasta arkea ja juhlaa Zimbabwessa. Monessa tarinassa on vahvasti yhteiskunnallinen, väliin jopa poliittinen, sävy:

”Minä ristin ensimmäisen lapseni Rwauyaksi, joka tarkoittaa ’kuolema kolkuttaa’, ja toisen Muchaguraksi, joka tarkoittaa ’vielä te kadutte’ ja kolmannen Muchakundwaksi, joka tarkoittaa ’vielä teidät nitistetään’. Ne ovat viestejä valkoisille sortajille, varoitushuutoja valkoiselle miehelle.” (s. 17)

Tämä samainen sävy on nähtävissä myös Muistojen kirjassa, mutta paljon hienovaraisempana. Pidänkin juuri Gappahin kirjoissa siitä, kuinka paikallista kulttuuria, menneisyyttä ja kipupisteitä käsitellään. Samalla, kertomalla hyviä, mielenkiintoisia ja koskettavia tarinoita, lukija tulee kuin vahingossa kiinnostuneeksi Zimbabwen poliittisesta todellisuudesta. Gappahn teokset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka kaunokirjallisuus parhaimmillaan välittää tietoa ja valaisee niitä vääryyksiä, jotka täällä länsimaisessa lintukodossa helposti tulevat sivuutetuiksi jo pelkän maantieteellisen etäisyyden takia.

Olen pitänyt kovasti Gappahin kummastakin teoksesta, ja odotan innolla hänen tulevaa tuotantoaan. Toivottavasti hänen tulevia teoksiaan saadaan myöhemmin myös suomeksi niitä varten, jotka eivät englanniksi halua lukea. Viime vuonna ilmestyi romaani Rotten Row, jota näemmä saa ainakin joistain kirjakaupoista Helsingissä.

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi (Idiootti 2015)

Minun ei pitänyt laisinkaan kirjoittaa tästä teoksesta blogiin. Totta puhuen en ollut edes suunnitellut lukevani tätä, ainakaan lähitulevaisuudessa. Kun teos sitten sattuman kautta päätyi muutama päivä sitten käteeni, luin sen suoralta istumalta ja olin aivan myyty.

Uzbekistanissa syntyneen ja kasvaneen Dina Rubinan (s. 1953) Kaksiosainen sukunimi (suom. Tuukka Sandström) on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos. Kirja on kolmen laajan novellin (tai pienoisromaanin) yhteisnide. Nimikkoteksti ”Kaksiosainen sukunimi” on tarina isästä, joka jää yksin kasvattamaan toisen miehen lasta. Tarina kerrotaan murrosikäisen Filippin ja ”isän” kohtaamisen aikana käytyjen pitkien monologien avulla.

Keskimmäinen tarina ”Eräs älykkö istahti tielle” on yhtä hulvaton kun kustantamon sille laatima esittelyteksti: ”Eräs älykkö istahti tielle’ kertoo maaseudulle toipumislomalle matkustaneesta oikolukijasta, joka kohtaa Bahtinia harrastavan itsensäpaljastajan.” Tarina on täynnä humoristisia hahmoja ja hassunkurisia hetkiä.

Olen ammatiltani oikolukija, se on, tiedättekö, hyvin kireä ja epäterveellinen työ. Tuhoaa elämänilon. Ei kiinnosta yhtään esimerkiksi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Tulee kaikenlaisia tilanteita, sanoja, tunteita… Ja koko ajan tuntuu siltä, että olen jo korjannut ne jonkun kirjailijan tekstistä.

Kirjan päättää novelli nimeltä ”Ljubka”, jossa yksin pienen lapsensa kanssa jäävä lääkäri Irina Mihailovna palkkaa tietämättämään rikollisporukan johtajan kotiinsa taloudenhoitajaksi. Eletään syksyä 1952 pienessä aasialaisessa kylässä, eikä mene kuin hetki ennen kuin Stalinin hallinnon paljastama ”lääkärien salaliitto” täyttää Pravdan sivut.

Tekstit on valittu hyvin: ne ovat kovin erilaisia kerrontaratkaisuiltaan, tunnelmaltaan, teemoiltaan ja aiheiltaan, mutta kaikki on tunnistettavissa saman kirjailijan kädenjäljeksi. Jokaisen novellin asetelmassa on hienoinen absurdi vire, joka on omiaan lisäämään huvittavuutta kaatamatta tarinaa kuitenkaan farssin puolelle.

Novellit ovat ilmestyneet venäjäksi maan dramaattisena vuosikymmenenä (1990 sekä 1994). Siksi onkin yllättävää, että Rubinan tekstit ovat niin hämmentävän lämminhenkisiä ja täynnä empatiaa. Henkilöt rakastavat, ymmärtävät ja säälivät kanssaihmisiään, mutta eivät pelkästään pinnan tasolla, vaan tunne lävistää useamman kerroksen. On lähes mahdotonta lukea liikuttumatta novellia, jossa mies jää kotiin vastasyntyneen kanssa äidin jouduttua sairaalaan.

Rubina vakuutti minut täysin tiiviillä ilmaisullaan, kepeällä tyylillään ja inhimillisillä, lämpimillä tarinoillaan. Kirjailijan tekstejä on käännetty yli 30 kielelle sekä filmatisoitu. Toivon, että tulevaisuus toisi lisää tekstejä myös suomeksi.