Katharsis Ateenassa

Katharsis Ateenassa

En usein lomaile. Ehkä pitäisi. Lasken lomaksi jo muutaman päivän ilman kaukaista ajatustakaan töistä, mikä useimmille tarkoittaa lähinnä arkista viikonloppua. Itse pakerran projektieni parissa seitsemän päivää viikossa. Useimmiten se ei haittaa, mutta joskus on hyvä irtautua.

Viimeksi lomailin viisi päivää heinäkuussa. Nyt olin viikon Kreikassa: myöhästyneen joulun ja uudenvuoden verran. Sen lisäksi, että lepo tuli tarpeeseen (nukuin noin 9–10 tuntia joka yö), en voinut uskoakaan, että lomalla oleminen voisi olla niin ihanaa. Ja että lomalta, näinkin lyhyeltä, on mahdollista palata onnellisena ja kaikkensa antaneena.

Aktiivilomia karsastavana meillä oli jokaiselle päivälle jokin tehtävärasti, joten tekemistä riitti enemmän kuin tarpeeksi. Ihmettelenkin, etten ahdistunut alituisesta juoksentelusta. Otin tietokoneeni mukaan, mutten avannut sitä viikkoon. Viikkoon! Kaiken lisäksi luin vain yhden kirjan ja senkin suurimmaksi osaksi mennessä ja tullessa.

En ole ikinä pitänyt Kreikkaa tai Ateenaa mitenkään erityisenä matkakohteena. Olen ollut Ateenassa kerran aiemmin – myöskin tammikuussa – mutta tällä kertaa kaupunki lumosi minut täydellisesti. Asuin Akropoliin vieressä, mutta pääsin helposti sujahtamaan Koukakin kaupunginosan kapeille kujille herkullisten ruokapaikkojen ja kahviloiden äärelle. Kiipesin kolmelle suurelle kukkulalle, n. 300 metrin korkeuteen (Lykavittós) ja nautin panoraamanäkymästä 3,5 miljoonan ihmisen suurkaupunkiin.

Fresco Kansallisessa arkeologian museossa.

Join kahvia, kahvia, kahvia, kreikkalaista viiniä ja söin baklavaa, lokumia, spanakopitaa, hortaa, yemistaa sekä kymmeniä herkkuja joille en löydä nimiä. Ikävöin ruokia jo nyt. Etenkin pientä hurmaavaa kolmen naisen ylläpitämää ruokapaikkaa, joka täyttyi boheemeista tupakkaa polttavista valtiotieteiden opiskelijoista, ja jossa eri ruokalajeja kannettiin suurilla lautasilla eteemme peräjälkeen uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Yritin laskea kuinka montaa eri lajia ahdoimme itseemme, mutta sekosin laskuissa puolentoista tunnin ruokailun jälkeen. En ole eläissäni syönyt niin kauan ja niin montaa eri sorttia purtavaa kirjaimellisesti yhdellä istumalla.

Opin myös, että feta ja hunaja muodostavat keskenään taivaallisen liiton.

Ja ne aamut! Aurinko nousi kun raahauduimme etelään antavalle parvekkeelle syömään aamiaista: kreikkalaista jogurttia pähkinöillä ja hunajalla! Lämpö kipusi usein +15–16 asteeseen, ja harvoina hetkinä tuntuva tuuli oli leppeä. Kevät oli kukkeimmillaan, linnut lauloivat ja perhoset liitelivät Filopappoksen kukkulalla ja Akropoliilla. Paikalliset puhuivat talvesta ja kylmästä, kulkivat toppatakit yllä, pipo päässä ja kertoivat odottavansa kevättä. Mutta mikä ihme on kevät, jos ei perhoset ja kukkien runsas tuoksu!?

Vain yhtenä aamupäivänä satoi, ja saimme todistaa kuinka liukkaita antiikkiset marmoriportaat voivat olla. Kuulimme, että kolme viikkoa takaperin Ateenassa oli satanut lunta. Liukkaus oli tehnyt monesta paikasta niin vaarallisen, että koko Akropolis suljettiin ikävien seurausten välttämiseksi.

Kaksi nälkäistä kattia Akropoliin etelärinteellä.

Olimme kaupungissa suorastaan kreivin aikaan. Mikäli matkustaa Ateenaan, kannattaa valita ajaksi tammi-helmikuu. Tällöin sää on kuin Suomen toukokuussa, mutta välttyy sesongin ikäviltä piirteiltä; pääsyliput moniin museoihin (myös Akropoliin kukkulalle) ovat sesongin ulkopuolella kirjaimellisesti puolet halvempia kuin maaliskuun ja lokakuun välisenä aikana. Lisäksi turisteja oli yllättävän vähän.

Klassista taidetta rakastavana ihmisenä koin pienoista paniikkia siitä, että museoita oli joka lähtöön. Itse asiassa koko kaupunki oli yksi ulkoilmamuseo! Seitsemän museon ja ulkoilmakohteen lisäksi käytimme yhden päivän matkaan meren äärelle Pireukseen syömään tuoretta kalaa. Kansallinen arkeologinen museo oli täysosuma Akropoliin uuden museon tuottaman hienoisen pettymyksen jälkeen: järkyttävän laajan kokoelman lisäksi siellä on erillinen muinaisen Egyptin osasto kissamuumioineen (oli siellä tavallinenkin ihmismuumio). Toinen helmi oli Benakin islamilaisen taiteen museo Thissio-metroaseman vieressä. Sain kunnian olla ainoa asiakas aamupäivällä.

Oman lukunsa vaatii todelliset ateenalaiset: kissat. Ne ovat kaikkialla, asettuvat milloin sopivan suopeaan ravintolaan tai kahvilaan asumaan ja ovat reviiritietoisia hellyydenkeräilijöitä. Pelkästään Ateenassa on arviolta n. 1 700 kissaa. Osallistuin paikallisen kissansuojelujärjestön järjestämälle ruokintakävelylle (Cat Feeding Tour), jonka aikana annoimme murkinaa ja tuoretta vettä noin viidellekymmenelle nelijalkaiselle Akropoliin etelä- ja länsipuolella.

En olisi koskaan uskonut Ateenaa niin hurmaavaksi paikaksi. En tiennyt, että loma voi onnistua näin täydellisesti. Kaupunki imi minut tyhjäksi kaikesta ja täytti omalla hengellään. Olin katharsiksen äärellä seisoessani Dionysoksen teatterin raunioilla, siellä samassa, jossa Sofokleen, Aiskhyloksen, Euripideen sekä Aristofaneen näytelmiä esitettiin ensimmäisen kerran Dionysia-juhlien teatterimittelöissä tuhansia vuosia sitten. Jos historiasta voi tulla humalaan, niin Kreikassa.

Katti päivälevolla tammikuisena päivänä.