Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? (Vastapaino 2016)

Moni varmasti tuntee biologi ja kirjailija Tiina Raevaaran proosatuotantoa. Useaan otteeseen palkittu Raevaara on monialainen ja ahkera: proosatuotannon ohella hän on julkaissut tietokirjoja sekä toimii tiedetoimittajana. Hän on kahminut myös palkintoja ja tunnustuksia työstään jokaiselta edellä mainitulla alalla.

Uusin teos Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle on opaskirja tieteestä kirjoittavalle. Teos kuvaa tiedejournalismin eri lajeja (sivuten myös laajojen tiedekirjojen kirjoittamista), ja selittää selkeästi askel askeleelta, miten tiedeteksti syntyy ja mitkä seikat kirjoittajan tulee ottaa huomioon.

Raevaaran teoksessa käyttämät esimerkit ovat mielenkiintoisia ja osa ajankohtaisiakin. Monen teoksessa käsitellyn tiedeuutisen ja -kohun muistaa, ja Raevaara nostaa esille osaamattoman tiedeuutisoinnin vaikutuksia; jos jotakin teoksesta oppi niin se, että tiede ei ole koskaan neutraali asia. Itse en ole koskaan tullut ajatelleeksi sitä kuinka paljon media on saanut vakiintuneine käytäntöineen globaalia hallaa aikaiseksi. Useamman kerran Raevaara nostaa tästä esimerkkinä ilmastonmuutoksen.

Teos on suorastaan ihanaa luettavaa: teksti on inspiroivaa, helppolukuista, vetävää ja mielenkiintoista. Raevaaran tyyli ei ole laisinkaan opettavainen tai norsunluutornista meitä kirjoittamaan haluavaa rahvasta katsova, vaan hän tuntuu kirjoittavan kuin vertaiselleen.

Vaikka en ole tiedetoimittaja – ja tuskin tulen koskaan varmaan tieteestä kirjoittamaan – teos antoi näkökulmaa tiedejournalismin ongelmakohtiin ja haasteisiin sekä paljon pohdittavaa myös tiedeuutisten lukijalle. Teoksen myötä tiedän lukevani tästä lähin tiedeuutisia erilaisten lasien läpi. Kirjoittamisen lisäksi teos siis opettaa myös lukemaan.

Yksi kirjan ansioista on sen käytännönläheisyys ja sovellettavuus. Monet kirjoittamiseen liittyvät vinkit ovat sovellettavissa tai sellaisinaan käypiä myös muuhun kuin tieteestä kirjoittamiseen. Siksi Raevaaran kirjoittama tieteen yleistajuistamisen opas on hyvä lisä kirjoittamisoppaiden joukkoon. Erityisesti se antaa monia eväitä toimittajille, kirjoitti toimittaja suoraan tieteestä tai ei.

(Tiedeuutisista innostuneen kannattaa käydä Ylen sivuilla äänestämässä vuoden 2016 tiedeuutista.)

PS. Muistin juuri, että olenhan yhden tiedeuutisen kirjoittanut! Kyseessä oli kurssitehtävä, jossa piti löytää historiallinen tiedeuutinen, jota ei ole Suomessa vielä uutisoitu, ja tehdä siitä oma lyhyt versio. En tarkkaan muista omaa uutistani, mutta se liittyi muinaiseen Egyptiin, eturauhassyöpään sekä uuteen kuvaustekniikkaan, jonka avulla muumioista löydettiin syöpäkasvaimia. Muistan tekstin työstämisestä vain sen, kuinka vaikeaa tekniikka- ja lääketieteen sanaston suomentaminen oli.

Kimmo Svinhufvud: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (Art House 2016)

Vaikka olen lukenut useita kirjoittamisen oppaita, Kimmo Svinhufvudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, on jäänyt minulta jostakin syystä katsastamatta. Nyt lukiessani kolmatta uudistettua laitosta olen hieman harmitellut sitä, ettei kirja ole osunut käsiini aiemmin.

Svinhufvud käsittelee kirjoittamista teoksen nimen mukaisesti kokonaisvaltaisesti. Teoksen ajatukset on sovellettavissa kaikenlaiseen kirjoittamiseen, oli kyseessä sitten proosan, tiedotteen tai gradun kirjoittaminen. Vaikka teksti liikkuu tämän vuoksi välillä melko abstraktillakin tasolla, lukuisat erilaiset ja konkreettiset esimerkit avaavat monimutkaisetkin ajatuskulut ja teoriat helposti.

Teos on jaettu suurempiin kokonaisuuksiin, jotka käsittelevät seuraavia asioita: mitä kirjoittaminen on, palaute, kirjoittamisen estot ja ongrelmat, apua ja ratkaisuehdotuksia kirjoittamisen ongelmiin. Svinhufvud esittelee myös paljon kirjoittamisen tutkimiseen liittyvää aineistoa, muttei kuitenkaan kuorruta liikaa tekstiään termeillä ja teorioilla.

Välillä tekstissä pisti silmään turha toisto ja pyrkimys selkeään kielenkäyttöön. Esimerkiksi demonstratiivipronomien välttely tuntui menevän välillä liiallisuuksiin ja aiheutti sen, että tekstistä tulee töksähtelevää ja toisteista turhissa kohdissa. Kirjan sivuilla on myös käynyt pieni kömmähdys, kun viimeisten sivujen järjestys heittää häränpyllyä: 146, 151, 152, 149, 150, 147, jne. Onneksi jokainen sivu kuitenkin löytyy, vaikka joutuukin hieman hyppelemään.

Harmittaa etten löytänyt kirjaa jo vuonna 2007 sen ilmestyessä ensimmäisen kerran. Vaikka tekstissä on paljon minulle (muualta) entuudestaan tuttua materiaalia ja ajatuksia, tuntuu että monet asiat vasta tällä lukukerralla uppoavat kalloon. Inspiraation lisöksi kirja tarjoaa paljon myös lohtua: kirjoittaminen ei läheskään aina ole helppoa, mutta aina voi miettiä syitä sille, miksi näin on. Kirja myös luettelee varteenotettavia seikkoja sille, miksi kirjoitus ei suju.

Koin Svinhufvudin teoksen äärimmäisen inspiroivana, lohduttavana ja kannustavana. Toivon että tätä teosta käytetään paljon oppikirjana, se voisi hyvin olla esimerkiksi yliopistoissa kirjallisen viestinnän kurssin pakollisena lukemistona. Sen lisäksi, että teoksessa on paljon käytännön vinkkejä ja teoria-asiaa, se käsittelee myös kirjoittamisen psykologiaa ja filosofiaa. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on aivan äärettömän hyödyllinen teos jokaiselle, jolle kirjoittaminen on tärkeää.

Apurajat

Yksi huono puoli apurahahakemusten kirjoittamisessa on se, että innostun aina uudelleen omista projekteistani. Niistä, joille haen rahoitusta. Minut täyttää yhtäkkinen innostus siitä, että jes: tämä toimii, tästä tulee hieno, en malta odottaa! Pitkin matkaa vierellä kulkenut epävarmuus siirtyy kun kerron työstäni ulkopuoliselle. Usko kirjoittamaani palaa hetkessä ja haluaisin ryhtyä töihin heti nyt nyt NYT.

Ongelmaksi tämä innostus ja varmuus muuttuu siinä vaiheessa kun tajuan, ettei ole aikaa upota käsikirjoitusten maailmaan. Olen huomannut parin viime vuoden aikana, että apurahojen hakuajat ajoittuvat useimmiten ajankohtaan, jolloin kaikki työt kasautuvat päälle, eivätkä edes kauniit unet lupaa kirjoitusaikaa saati -rauhaa.

Nyt olen rustaillut alkuvuoden hakemuksia sekä selvityksiä edellisistä saamisista. Haluaisin niin kirjoittaa – ja halu vain kasvaa! – mutta tällä hetkellä aika ei anna myöten. Ensin täytyy keskittyä lehteen, opetukseen sekä muutamaan muuhun projektiin. Vasta sitten, myöhemmin keväällä. Ehkä. Huoh. Olisi paljon antoisampaa rustata hakemuksia luovan työn tuoksinnasta, mutta alkuvuosi ja lokakuu ovat yleensä niitä kiireisimpiä aikoja muussa elämässä.

Lisäksi huomaan koko ajan kirjoittavani ”apuraja” sekä ”ivan-numero”. Toivottavasti avun rajat eivät tule kohdallani vielä vastaan.