Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi (Idiootti 2015)

Minun ei pitänyt laisinkaan kirjoittaa tästä teoksesta blogiin. Totta puhuen en ollut edes suunnitellut lukevani tätä, ainakaan lähitulevaisuudessa. Kun teos sitten sattuman kautta päätyi muutama päivä sitten käteeni, luin sen suoralta istumalta ja olin aivan myyty.

Uzbekistanissa syntyneen ja kasvaneen Dina Rubinan (s. 1953) Kaksiosainen sukunimi (suom. Tuukka Sandström) on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos. Kirja on kolmen laajan novellin (tai pienoisromaanin) yhteisnide. Nimikkoteksti ”Kaksiosainen sukunimi” on tarina isästä, joka jää yksin kasvattamaan toisen miehen lasta. Tarina kerrotaan murrosikäisen Filippin ja ”isän” kohtaamisen aikana käytyjen pitkien monologien avulla.

Keskimmäinen tarina ”Eräs älykkö istahti tielle” on yhtä hulvaton kun kustantamon sille laatima esittelyteksti: ”Eräs älykkö istahti tielle’ kertoo maaseudulle toipumislomalle matkustaneesta oikolukijasta, joka kohtaa Bahtinia harrastavan itsensäpaljastajan.” Tarina on täynnä humoristisia hahmoja ja hassunkurisia hetkiä.

Olen ammatiltani oikolukija, se on, tiedättekö, hyvin kireä ja epäterveellinen työ. Tuhoaa elämänilon. Ei kiinnosta yhtään esimerkiksi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Tulee kaikenlaisia tilanteita, sanoja, tunteita… Ja koko ajan tuntuu siltä, että olen jo korjannut ne jonkun kirjailijan tekstistä.

Kirjan päättää novelli nimeltä ”Ljubka”, jossa yksin pienen lapsensa kanssa jäävä lääkäri Irina Mihailovna palkkaa tietämättämään rikollisporukan johtajan kotiinsa taloudenhoitajaksi. Eletään syksyä 1952 pienessä aasialaisessa kylässä, eikä mene kuin hetki ennen kuin Stalinin hallinnon paljastama ”lääkärien salaliitto” täyttää Pravdan sivut.

Tekstit on valittu hyvin: ne ovat kovin erilaisia kerrontaratkaisuiltaan, tunnelmaltaan, teemoiltaan ja aiheiltaan, mutta kaikki on tunnistettavissa saman kirjailijan kädenjäljeksi. Jokaisen novellin asetelmassa on hienoinen absurdi vire, joka on omiaan lisäämään huvittavuutta kaatamatta tarinaa kuitenkaan farssin puolelle.

Novellit ovat ilmestyneet venäjäksi maan dramaattisena vuosikymmenenä (1990 sekä 1994). Siksi onkin yllättävää, että Rubinan tekstit ovat niin hämmentävän lämminhenkisiä ja täynnä empatiaa. Henkilöt rakastavat, ymmärtävät ja säälivät kanssaihmisiään, mutta eivät pelkästään pinnan tasolla, vaan tunne lävistää useamman kerroksen. On lähes mahdotonta lukea liikuttumatta novellia, jossa mies jää kotiin vastasyntyneen kanssa äidin jouduttua sairaalaan.

Rubina vakuutti minut täysin tiiviillä ilmaisullaan, kepeällä tyylillään ja inhimillisillä, lämpimillä tarinoillaan. Kirjailijan tekstejä on käännetty yli 30 kielelle sekä filmatisoitu. Toivon, että tulevaisuus toisi lisää tekstejä myös suomeksi.

Vladimir Jermakov: Tolstoin varjo (Idiootti 2015)

Venäläisen Vladimir Jermakovin (s. 1949) vastikään suomennettu esseekokoelma Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet jatkaa Idiootti-kustantamon venäläispainottunutta julkaisuperinnettä. Yhdentoista esseen sekä suomentaja Marja-Leena Mikkolan alkusanat avaavat jälleen yhden mielenkiintoisen ikkunan venäläiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen.

Teoksen alkupuolen esseissä Jermakov käsittelee venäläistä kulttuuria, historiaa ja runoilijan osaa yleisemmällä tasolla. Loppupuolella hän keskittyy tiettyihin valikoituihin kirjailijoihin, heidän tuotantoonsa sekä elämäänsä. Teksteistä huokuu kirjoittajan mieletön tietomäärä. Lisäksi esseet saavat kiitosta asiassa pysymisestä. Jermakov ei lähde kurkottelemaan joka suuntaan, vaan puhuu Vysotskin kohdalla tiukasti Vysotskista ja Dovlatovin kohdalla Dovlatovista.

Mutta. Kirjailija laukoo useita mielipiteitään sekä tulkintojaan suoranaisina totuuksina, eikä läheskään aina perustele väitteitään. Kun tähän vielä ynnää tyylin, joka on maalaileva ja täynnä kielikuvia aina väsymykseen saakka, herää suoranainen lukuärtymys. (Marja-Leena Mikkolalla on varmasti ollut aivan järjetön urakka tämän teoksen kohdalla!) Kun luin teoksesta muita kritiikkejä tuntui siltä, että olen ainoa, joka häiriintyi edes jollakin tasolla näistä lyyrisistä kielikuvavyörytyksistä. Jermakov tosin on myös runoilija, vaikkei hänen tuotantoaan ole muuten tietääkseni suomennettu. Se kaiketi selittänee hieman tuota taipumusta paikoittain hurjaan ja korkealentoiseen lyyrisyyteen.

Esseekokoelma sopii henkilölle, jolle venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri on jo jonkinverran tuttua, ja jolta löytyy myös innokkuutta tutustua Jermakovin pohdintoihin esimerkiksi Olga Sedakovan runoudesta. Itse en aivan varauksetta ihastunut esseistin paikoin ylenpalttiseen tyyliin: liian koukeroinen ilmaisu sekä kyseenalaistamattomat väitelauseet saivat turhautumaan monesti – olisin niin mieluusti halunnut väittää vastaan. Mutta noin muuten kokoelma oli mieluista luettavaa juurikin kirjailijan valtavan tietomäärän sekä käsiteltävien aiheiden puolesta.

Merja Leppälahden kritiikki teoksesta Kiiltomato.net-julkaisussa.

Uudet kotisivut!

Sain viimein avattua nämä uudet kotisivut, joita olen kohta pyöritellyt tyhjänpanttina vuoden verran. Nyt vuodenvaihteen vapaina päivinä aloin kaivata taas bloggaamista ja kotisivujen väsäämistä. Halusin yksinkertaiset ja selkeät verkkosivut, jotka eivät ole vaikeasti ylläpidettävät, mutteivät rumatkaan. Vanha blogini café pour les idiots on vielä verkossa, vaikka osoite ohjautuu tänne uuteen. Mikäli vanhoja juttuja haluaa vielä lukea, ne löytyvät tämän linkin takaa.

Toivotan kaikille riemukasta uutta vuotta 2016! Olkoon se kaikille edellistä parempi.