Vladimir Jermakov: Tolstoin varjo (Idiootti 2015)

Venäläisen Vladimir Jermakovin (s. 1949) vastikään suomennettu esseekokoelma Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet jatkaa Idiootti-kustantamon venäläispainottunutta julkaisuperinnettä. Yhdentoista esseen sekä suomentaja Marja-Leena Mikkolan alkusanat avaavat jälleen yhden mielenkiintoisen ikkunan venäläiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen.

Teoksen alkupuolen esseissä Jermakov käsittelee venäläistä kulttuuria, historiaa ja runoilijan osaa yleisemmällä tasolla. Loppupuolella hän keskittyy tiettyihin valikoituihin kirjailijoihin, heidän tuotantoonsa sekä elämäänsä. Teksteistä huokuu kirjoittajan mieletön tietomäärä. Lisäksi esseet saavat kiitosta asiassa pysymisestä. Jermakov ei lähde kurkottelemaan joka suuntaan, vaan puhuu Vysotskin kohdalla tiukasti Vysotskista ja Dovlatovin kohdalla Dovlatovista.

Mutta. Kirjailija laukoo useita mielipiteitään sekä tulkintojaan suoranaisina totuuksina, eikä läheskään aina perustele väitteitään. Kun tähän vielä ynnää tyylin, joka on maalaileva ja täynnä kielikuvia aina väsymykseen saakka, herää suoranainen lukuärtymys. (Marja-Leena Mikkolalla on varmasti ollut aivan järjetön urakka tämän teoksen kohdalla!) Kun luin teoksesta muita kritiikkejä tuntui siltä, että olen ainoa, joka häiriintyi edes jollakin tasolla näistä lyyrisistä kielikuvavyörytyksistä. Jermakov tosin on myös runoilija, vaikkei hänen tuotantoaan ole muuten tietääkseni suomennettu. Se kaiketi selittänee hieman tuota taipumusta paikoittain hurjaan ja korkealentoiseen lyyrisyyteen.

Esseekokoelma sopii henkilölle, jolle venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri on jo jonkinverran tuttua, ja jolta löytyy myös innokkuutta tutustua Jermakovin pohdintoihin esimerkiksi Olga Sedakovan runoudesta. Itse en aivan varauksetta ihastunut esseistin paikoin ylenpalttiseen tyyliin: liian koukeroinen ilmaisu sekä kyseenalaistamattomat väitelauseet saivat turhautumaan monesti – olisin niin mieluusti halunnut väittää vastaan. Mutta noin muuten kokoelma oli mieluista luettavaa juurikin kirjailijan valtavan tietomäärän sekä käsiteltävien aiheiden puolesta.

Merja Leppälahden kritiikki teoksesta Kiiltomato.net-julkaisussa.

Uudet kotisivut!

Sain viimein avattua nämä uudet kotisivut, joita olen kohta pyöritellyt tyhjänpanttina vuoden verran. Nyt vuodenvaihteen vapaina päivinä aloin kaivata taas bloggaamista ja kotisivujen väsäämistä. Halusin yksinkertaiset ja selkeät verkkosivut, jotka eivät ole vaikeasti ylläpidettävät, mutteivät rumatkaan. Vanha blogini café pour les idiots on vielä verkossa, vaikka osoite ohjautuu tänne uuteen. Mikäli vanhoja juttuja haluaa vielä lukea, ne löytyvät tämän linkin takaa.

Toivotan kaikille riemukasta uutta vuotta 2016! Olkoon se kaikille edellistä parempi.