Juhlan paikka eli sneak peek

Juhlan paikka eli sneak peek

Paljon uutisia: Sain viimein uusittua kotisivujeni ilmeen. Olin pitkään tyytymätön ulkoasuun, mutta valmiista pohjista ei löytynyt täysin tyydyttävää ratkaisua; niiden antamat mahdollisuudet muokata ja hienosäätää sivuston visuaalista ilmettä ovat lähes olemattomat. Löysin lopulta varmaan kahdenkymmenen tunnin kokeilun jälkeen miellyttävän kompromissin.

Toinen uutinen koskee kirjailijanuraani. Vaikka tämä vuosi on mennyt pitkälti selviytymiseen ja rakenteiden ylläpitämiseen, on se tuonut mukanaan myös mukavia yllätyksiä. Ensi vuonna julkaisen peräti kaksi teosta: tietokirjan ja romaanin. Kummatkin ilmestyvät syksyllä 2021. Tiedossa on siis tietokoneen ääressä istumista ja loputonta editoimista.

Olen todella onnellisen sen suhteen, että romaanikäsikirjoitukseni julkaistaan. Oolen työstänyt sitä pitkään. Ensimmäinen versio oli novelli, jonka kirjoitin vuonna 2010. En koskaan julkaissut novellia – en saanut sitä edes valmiiksi – vaan työstin ideaa eteenpäin, kunnes huomasin, että tekstistä on tulossa romaani. Romaanimuotoista versiota aloin kirjoittaa vuonna 2012. Olen ollut monta kertaa lähellä luovuttaa, sillä tuntuu älyttömältä kirjoittaa yhtä kaunokirjallista teosta kymmenen vuotta. Tarina ja henkilöhahmot ovat kuitenkin puskeneet minut eteenpäin. Vaikka mielessä on usein vilahtanut tekstin hylkääminen ja siirtyminen muiden projektien pariin, en usko, että se olisi kuitenkaan ollut realistista, vaan ennemmin uhon tasolle jäävää turhautumisen ilmentämistä.

Tietokirja on oikeastaan tilaustyö (ensimmäinen laatuaan), ja olen siitä aika innoissani. Prosessi on tällä hetkellä melko intensiivisessä työvaiheessa: haastattelen, teen taustatyötä ja kirjoitan. Lisään teoksen teoslistaani sitten kun nimi on varmistunut. Kyseessä on klassisen musiikin alan henkilökuva, ja koska kohde on elossa, nimi täytyy hyväksyttää kustantajan lisäksi myös hänellä.

Nautin kovasti siitä, että saan tehdä erilaisia kirjaprojekteja. Tasapainottelu tietokirjan journalistisuuden, väitöskirjan akateemisuuden sekä romaanin omalakisen maailman ja kielen välillä on meditatiivista ja rentouttavaa. En ole sidottu mihinkään tyyliin tai lajiin, vaan voin vapaasti liihotella sen mukaan, miltä milloinkin tuntuu ja mitä tekee mieli tehdä.