Alejo Carpentier: Valtakunta tästä maailmasta (Aviador 2017)

Alejo Carpentier (1904-1980) oli kuubalainen kirjailija. Häneltä on aiemmin julkaistu Kadotetut askeleet (1953, Gummerus 1958), Valaistujen vuosisata (1962, Otava 1986) sekä hulvaton Barokkikonsertto (1974, Like 1995), mutta jostakin kumman syystä käännöstyö lakkasi siihen. 2010-luvulla kirjailijan teoksiin tarttui Aviador, joka julkaisi pienoismusiikkiromaanin Eroica (1956) vuosi sitten, ja nyt yhden Carpentierin pääteoksista, Valtakunnan tästä maailmasta (1949, suom. Jyrki Lappi-Seppälä).

Pienoisromaani valottaa Haitin (Hispaniolan saaren) historiaa 1700- ja 1800-luvuilla. Teoksen keskushenkilöksi voi ajatella Ti Noëlin, mustan orjan, jonka elämää ja vaiheita seurataan kirjan alusta loppuun. Keskushenkilöksi Noël on etäinen, ja teos tuntuukin kertovan laajemmin kansakunnan historiaa kuin yhden henkilön tarinan. Näin ollen Noël on ennen kaikkea väline.

Tapahtumat keskittyvät saarella tapahtuneisiin vallankaappauksiin, -kumouksiin sekä tasa-arvon kysymyksiin. Vallankumoukselliset orjat organisoivat yksi toisensa jälkeen kansannousuja valkoisia siirtomaaisäntiään vastaan. Joskus iskut onnistuvat paremmin, joskus huonommin. Romaani kuvaa ihmisen ikiaikaista vallanhimoa ja sitä, kuinka historia pyörii kuin maailmanpyörä itsensä ympäri, toistaen syklisesti kansannousuja ja uusia hirmuvaltoja. Oppiminen on hidasta, ja aina ilmaantuu uusia, joskus jopa yllättäviä, takapakkeja:

Ei varmaan edes Henry Christophe olisi osannut kuvitella, että Hispaniolan maita hallitsisi jonain päivänä kahta eri verenperintöä edustava uusi ylhäisö, mulatit ja kvarteronit, jotka olivat nyt omineet vanhat plantaasit, erioikeudet ja arvonimet. (s. 149)

Kaikkien kohtaloiden yli kurkottaa toivo ja halu muutokseen. Muutoksen vuoksi ihminen on valmis uhraamaan mitä tahansa. Siinä piilee ihmisen suuruus, mutta myös heikkous. Carpentier osaa sanallistaa tämän hienosti Ti Noëlin, Mackandalin ja Bouckmanin, mutta myös Solimanin ja Henri Christophen hahmojen avulla.

Hän tajusi nyt, ettei ihminen koskaan tiedä ketä varten hän lopultakin kärsii ja toivoo. Ihminen kärsii, toivoo ja ponnistelee muita varten, ihmisiä joita hän ei tule tuntemaan ja jotka vuorostaan kärsivät, toivovat ja ponnistelevat jälkeensä tulevia varten, jotka eivät hekään tule onnellisiksi, sillä ihminen havittelee aina onnea yli hänelle määrätyn osan. (s. 155)

Carpentierin teoksessa sekoittuu kauniisti todellisuus, suullisen kertomusperinteen fantasiat ja tarinat. On toissijaista, tapahtuuko jokin seikka länsimaalaisen järjen ja logiikan sääntöjen mukaisesti todellisuudessa, vai muuttaako vainottu vallankumouspäällikkö muotoaan ja tarkastelee maailmaa linnun tai muun eläimen hahmossa, kunnes on taas turvallista muuttua ihmiseksi. Kirjailijaa pidetäänkin maagisen realismin varhaisena edustajana, ja sille on vahvat perusteet.

Vaikka Carpentierin teokset ovat usein lyhyitä – alle 200 sivun mittaisia – ne sisältävät enemmän sanottavaa ja pohdittavaa kuin useimmat laajemmat teokset. Valtakunta tästä maailmasta jää myös kaihertamaan mieltä. Ei sen vuoksi, että se valottaa Haitin ja orjuuden synkkää historiaa, vaan nimenomaan siksi, että se kertoo jotakin hyvin oleellista ihmisluonnosta. Toivottavasti Aviador jatkaa Carpentierin tuotannon julkaisemista myös jatkossa. Jyrki Lappi-Seppälän käännökset ovat suorastaan lumoavaa luettavaa.

1 comment / Add your comment below

Vastaa