Herman Koch: Pormestari (Siltala 2017)

Pormestari on hollantilaisen Herman Kochin neljäs romaani. En ole kirjailijavetoinen lukija, ja harvoin ilahdun erityisesti kun näen, että joltakin tietyltä kirjailijalta on tulossa uusi teos (näihin lukeutuu mm. Satu Taskinen ja Leena Krohn), mutta aina kun näen Kochin nimen katalogissa, mielenkiintoni herää.

Pormestari (alk. De Greppel, suom. Mari Janatuinen) kertoo Amsterdamin pormestarista Robert Walterista, joka epäilee vaimonsa olevan suhteessa hänen kollegansa kanssa. Robert ei kuitenkaan aseta vaimoaan Sylviaa selkä seinää vasten ja kysy suoria kysymyksiä, vaan jatkaa arkeaan tarkkaillen vaimonsa jokaista elettä ja liikettä.

Teoksen psykologinen jännite on kutkuttava, kuten Kochin teoksissa aina tapaa olla. Teos alkaa tiukasti uskollisuuden ja uskottomuuden teemojen käsittelyllä, mihin sekoittuu muukalaisuuden ja toiseuden stereotypioiden kysymykset. Loppua kohden teoksen teemavaranto laajenee yllättävän paljon, kun mukaan tulee ilmastonmuutos sekä elämän ja kuoleman välinen raja.

Hämmennystä puolestaan herätti teoksen loppupuolella oleva Bernhardin monologi sekä toimet, joita hän pyytää Robertia tekemään. Tämä yllättävä ulottuvuus jää funktioltaan hieman epäselväksi ja sekavaksi, kun kokonaisuus on alun alkaen vienyt lukijaa hiukan toisenlaiseen suuntaan.

Uusin romaani on entisiin verrattuna askeleen lähempänä arjen realismia. Tämä johtuu siitä, että teoksen tapahtumat voisivat olla totta lähes kenen tahansa kohdalla. Samalla teemat kuitenkin kurottelevat laajemmalle kuin aiemmissa teoksissa – niitä on paljon ja ne ovat isoja. Teos siis eroaa aiemmista, muttei liikaa. Herkullinen ajatuksenjuoksutus ja tunnelma ovat yhä läsnä. Koch muistuttaakin monessa mielessä Satu Taskista, joka myös perustaa romaaninsa päähenkilöiden – osin tai täysin epäluotettaville kertojille – sisäiselle monologille ja pohdinnoille.

Uskon aiemmista kirjoista pitäneiden ilahtuvan myös Pormestarista. Pidän tavasta, joilla Kochin teokset asettavat myös lukijan pohtimaan moraalia ja päähenkilön tekemiä valintoja. Hahmoista ei tarvitse pitää, eikä niin ole aina tarkoituskaan, mutta se ei poista ongelmien ja valintojen eettistä haastavuutta.

Olen lukenut kaikki hollantilaiskirjailijan romaanit. Pidän Kochin kirjoista juuri niiden tyylin ja rakenteen vuoksi: jo alussa tietää, että jotakin on pahasti vialla, ettei kaikki ole läheskään sitä miltä näyttää. Aukot tekstissä saavat heti epäileväiseksi, jos on lukenut yhdenkin Kochin aiemmista teoksista. Silti lopputulosta ei arvaa, vaikka yrittäisi miten pähkäillä. Tulee hieman mieleen Agatha Christien dekkarit, tosin Kochin teoksissa kiemurat ovat suorempia ja filosofiset ongelmat rutkasti herkullisempia.

Vastaa