Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria (SKS 2016)

Petri Pietiläisen teos Koirien maailmanhistoria julkaistiin vuonna 2014. Viime syksynä teos sai parikseen Kissojen maailmanhistorian. ”Ihmisen parhaan ystävän” historiaa en ole vielä lukenut (imaisin sen juuri padilleni Fabulan kautta), mutta Kissojen maailmanhistoria oli vannoutuneena kissanaisena pakko lukea.

Teos seuraa perinteistä historiaa käsittelevän tietokirjan kaavaa: ensin selvitetään tutkittavan kohteen alkua niin terminologisessa kuin biologisessa mielessä ja sitten tekstiä kuljetetaan johdonmukaisesti kohti nykypäivää (ja nykyajan kissavideoita). Tekstien keskellä on yhteesä kolme kuvaliitettä antamaan teokselle hieman visuaalista säväystä. Lisäksi leipätekstin lomaan on upotettu tietoiskuja ja lyhyempiä tekstikokonaisuuksia, joissa käsitellään mielenkiintoisia yksityiskohtia kissojen historiasta.

Pietiläisen kirja kertoo kissojen ja uskontojen yhteenkietoutuneesta historiasta herkullisia ja yllättäviä faktoja. Tarinoiden mukaan esimerkiksi islaminuskon Profeetta Muhammad oli oikea miespuolinen ”crazy cat lady”. Hän oli kiintynyt kissaansa Muezzaan, ja hänen mukaansa kissoja piti kohdella kuin perheenjäseniä. Hänen myös ”kerrotaan saarnanneen seuraajilleen Muezza sylissään”.

Yllättävä nykypäivää koskeva fakta oli se, kuinka kissoja syödään vieläkin Euroopan rajojen sisäpuolella – nimittäin Sveitsissä. Vaikka kissan- ja koiranlihan myyminen on kiellettyä, ihmiset saavat silti laillisesti syödä oman lemmikkinsä, jos sille päälle sattuvat. Nykyisin sosiaalinen stigma on kuitenkin niin suuri, että osa on luopunut kissojen syömisestä tai syö kissanlihaa muilta salassa.

Kissakuvien jakaminen on myös paljon laajempi ja vanhempi ilmiö kuin 2000-luvulla käsin räjähtänyt somekansan villitys. Niin kauan kun valokuvaus on ollut mahdollista, on myös kuvattu kissoja. 1900-luvun alussa ihmiset lähettivät toisilleen postikorttikuvia omista lemmikeistään.

Voisin siteerata teoksesta vaikka kuinka paljon kutkuttavia anekdootteja ja siteerauksia menneisyydestä, mutta olisi kuitenkin parempi, jos itse tarttuisitte kirjaan ja viettäisitte iltoja sen parissa. Ei tarvitse olla vannoutunut kissahullu nauttiakseen Pietiläisen kirjasta: se on yleissivistävä ja -tajuinen teos jokaiselle eläinten ja ihmisten välisestä historiasta kiinnostuneelle.

Olisin kaivannut kuvia erillisten kuvaliitteiden sijasta tekstin lomaan, mutta ymmärrän, että tällä tavalla taitettu ja painettu kirja olisi maksanut luultavasti paljon enemmän kuin nykyinen ratkaisu. Äärimmäiseen esteettiseen kokonaiskokemukseen pyrkivä sisäinen minäni on kuitenkin sitä mieltä, että teos olisi ollut enemmän silmäähivelevä, mikäli kuvat olisi pudoteltu somasti tekstin lomaan.

4 comments / Add your comment below

  1. Pietiläisen kirja on mahtava runsaudensarvi, jonka luki mielellään. Olen kissafani kaikin tavoin.

  2. En ole varsinainen kissafani, mutta siedän kissoja kyllä – ja tykkään kissavideoista jonkin verran 😀 Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka tuo kuvaliite-systeemi kuulostaa jokseenkin vanhanaikaiselta tavalta tehdä kirja. Tai siis halvemmalta, kuten arvelet?

    1. Kirjan taitolliset ratkaisut vaikuttavat ainakin itselläni vahvasti lukumukavuuteen: liian pienet marginaalit, pieni fontti tai höhlä asettelu tuppaavat harmittamaan välillä. Joskus en jaksa tarttua tiettyyn kirjaan ihan vain sen takia, etten esim. jaksa lukea teosta, jossa on minimaalinen fontti eikä nimeksikään marginaaleja (Otava suosii tällaista turhan paljon käännöskirjoissaan).

Vastaa