Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle (Kirjapaja 2016)

Harvoin käy niin, että kirjaimellisesti luen koko kirjan yhdeltä istumalta. Laura Honkasalon Pöytä yhdelle. Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta oli juuri sellainen teos. En muista milloin olisin viimeksi lukenut näin paljon ajatuksia ja tunteita herättävän tietokirjan. Kauniin kannen on tehnyt Anna Makkonen.

Yksinäisyys on ollut esillä viime aikoina paljon. Vastikään ilmestyneeseen sosiologi Juho Saaren toimittamaan artikkelikokoelmaan Yksinäisten Suomi (Gaudeamus) en ole vielä päässyt käsiksi, vaikka sekin on lukulistalla. Päätin aloittaa yksinäisyydestä lukemisen Honkasalon paljolti omien ja muiden kokemuksista ammentavasta tietokirjasta.

Honkasalo olevansa kiinnostunut nimenomaan yksinäisyyden tunteesta ja kokemuksesta, joten teoksen fokus on siinä. Kirja on jaettu kolmeen suunnilleen yhtäpitkään päälukuun tai -osioon: Kaipaus, Lapsuus, Vapaus. Ensimmäinen osa keskittyy yksinäisyyden tuntemuksiin ja tuskaan, toinen osio tutkailee tuntemusten lähteitä lapsuudessa. Viimeinen osa käsittelee ongelman kohtaamista ja vinkkejä yksin olemisen opettelemiseen.

Teksti on helppolukuista ja vaivatonta, Honkasalon toimittajantausta on edukseen.
Pidän tavasta, jolla kirjailija lataa faktoja pöytään, kuten esimerkiksi johdannossa, jossa hän käsittelee yksinäisyyttä ja sen määrittelemistä: ”Vertailu on turhaa. Jos yksinäisyys ahdistaa ja masentaa, silloin on yksinäinen.” (s. 10) Honkasalo nostaa pöydälle monia yksin olemiseen ja yksinäisyyteen liittyviä oletuksia ja stereotypioita.

Erityisesti pidin Honkasalon tavasta käsitellä ja kritisoida yhteiskunnan ja muiden ihmisten suhtautumista yksinäisyyttä kokeviin sinkkuihin. Myös tabuja ravisteltiin:

on hyväksyttävää kysellä sinkulta ”Miksi noin kaunis ja älykös tyyppi on yksin?”, mutta ei ole sallittua kysellä aviopareilta, miksi he ovat edelleen naimisissa. (s. 36)

Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen suhtautuu yksin olemiseen ja yksinäisyyteen omalla tavallaan. Siksi kaikenlainen yleistäminen ja ystävällismielinenkin kyselemisen ja neuvominen (”Onkos sulla jo puoliso?”, ”Kyllä niitä ystäviä löytyy, jos itse tekee asian eteen jotakin”) voi tehdä todella kipeää.

Alun tieto- ja faktapainotteisuus liukuu yhä vahvemmin omakohtaisuuteen kirjan kahdessa myöhemmässä osassa ”Lapsuus” sekä ”Vapaus”. Erityisesti viimeisen osan tarkoitus jäi mielestäni hieman irralliseksi. Viimeisen osion kokonaisuus ei vaikuttanut yhtä harkitulta kuin kaksi ensimmäistä. Kirjailija kuvailee omaa vapautumistaan, mutta samalla käyttää sivutilaa neuvoihin, joiden avulla voi opetella nauttimaan yksin olemisestaan. Loppuun olisin kaivannut enemmän alussa käytettyä fakta- ja tutkimuskirjallisuutta.

Honkasalo pudottelee paljon omia (välillä todella henkilökohtaisiakin) kokemuksiaan läpi kirjan faktojen ja muiden kokemusten lomaan. Pidän siitä, kuinka kirjailija on laittanut itsensä ja oman elämänsä likoon teosta tehdessään. Se näkyy, lopputulosta on mukava lukea.

Kokonaisuudessaan teos on inspiroiva ja lohduttava. Kirjan lukeminen antoi paljon voimaannuttavia tuntemuksia ja ajatuksia. Myös muiden kuin yksinäisyydestä kärsivien tulisi ehdottomasti lukea Pöytä yhdelle. Ihan senkin takia, että ymmärrys ihmisten välillä lisääntyisi ja vältettäisiin turhia oletuksia ja stereotypioiden varomatonta vahvistamista. Yksinäisiä kun liian usein syytetään omasta yksinäisyydestään, aivan kuin se olisi pelkkä asennekysymys.